Blogikirjoitus: Lapset ja nuoret tarvitsevat turvaa ja kannattelua pandemian keskellä

”Koronan aiheuttama eristäytyminen on tuonut monen elämään valtavaa yksinäisyyden tunnetta. Suomen Punaisen Ristin tuoreen selvityksen mukaan joka neljäs 15-24 –vuotias kokee vähintäänkin viikoittaista yksinäisyyttä. Noin puolella korona on merkittävästi lisännyt yksinäisyyden kokemuksia. Tieto tartunnan fyysisistä seurauksista indikoi eristämisen ensiarvoisuutta, mutta tieto sosiaalisten suhteiden puuttumisen psyykkisistä ja yhteiskunnalliseen turvallisuuteen vaikuttavista mekanismeista ohjaisi avaamaan olennaisia palveluita. Tasapainoa näiden väliltä ei ole helppoa löytää.

Pandemian aikana lähisuhdeväkivaltatilanteet perheissä lisääntyivät ja joissain tilanteissa etänä opiskelemaan pakotetut lapset ja nuoret saattoivat joutua olemaan pitkään kotona turvattomassa tilanteessa, vailla muita verkostoja. Lasten ja nuorten näkökulmasta koronaan liittyvät rajoitukset ovat kestäneet pitkään, kun poikkeustilassa on oltu jo kohta vuosi. Paraskaan lastensuojelu tai psykiatrinen hoito eivät toimi, elleivät ongelmat tule auttavien tahojen tietoon.

Jokainen reagoi eristäytymiseen omalla tavallaan. Osa voi kokea sen helpottavana, mutta suurin osa kokee sen psykologisiin perustarpeisiin kuuluvan yhteisöllisyyden tunteen puuttumisen kannalta ongelmallisena. Tutkimusten mukaan sekä yksinäisyys että eristäytyminen heikentävät psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja turvallisuutta. Mediassa on alkanut kuulua vanhempien hätähuutoja, kun aiemmin aktiivinen nuori on huomattavan passivoitunut sosiaalisen eristäytymisen vuoksi. Kun tilanne on huolestuttava myös niiden nuorten osalta, joiden kohdalla huolta yksin eristäytymisestä ei ole ollut, niin mikä on tilanne nuorten parissa, joilla yksinäisyys on ollut ongelma jo aiemmin?

Kotona etätyötä tekevien vanhempien kanssa opiskeleva nuori jää vaille normaalirytmistä arkea, kun kaikki kohtaaminen tapahtuu vain virtuaalisesti. Oman tilan puute, päivien samankaltaisuus ja toisto sekä sosiaalinen eristäytyminen voi aiheuttaa ärtymystä ja huonoa ilmapiiriä kotiin. Poikkeuksellinen tilanne voi aiheuttaa ahdistusta ja huolta, joka voi purkautua ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden lisäksi myös hallitsemattomana aggressiona.

Jos nuorelle tärkeät kontaktit ovat olleet esimerkiksi harrastuspiireissä, voi tämänhetkinen tilanne tuntua hyvin ahdistavalta. Jatkuva epävarmuus ahdistaa ja aiheuttaa stressiä myös vanhemmille. Kodin ilmapiiriä voi hallita myös vanhempien taloudellinen huoli tulevaisuudesta ja se voi näyttäytyä myös vanhemman vetäytymisenä, kyvyttömyyden kokemuksina tai kontrolloimattoman aggressiivisena oireiluna. Tilanne jättää nuorelle itselleen paljon kannettavaa. Samanaikaisesti esimerkiksi opiskeluhuoltopalveluiden saatavuus ja niihin hakeutuminen on vaikeutunut. Tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää tarjota nuorille heidän jaksamistaan ja hyvinvointiaan kannattelevaa turvallisten aikuisten tarjoamaa keskusteluapua.

Pandemia on lisännyt nuorten välistä eriarvoisuutta. Kaikilla nuorilla ei ole välineitä kohtaamiseen esimerkiksi perheen heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen. Vaikka monella on taskussa älypuhelin, ei heillä välttämättä ole ketään, jolle sillä soittaisi. Toivoa on aina, kun joku ottaa yhteyttä ja tulee langoille, mutta huolta on niistä nuorista, jotka ovat kadonneet. Aktiivisetkin nuoret alkavat väsyä ja suhtautuvat kielteisesti verkkotyöskentelyyn.

Millaiset jäljet koronakriisi jättää tähän lasten ja nuorten sukupolveen? Parhaimmillaan kriisi johtaa entistä toimivampiin, kokonaisvaltaisesti nuorten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta vahvistaviin poikkisektoriaalisiin palvelujärjestelmiin ja niiden mahdollisimman aukottomaan yhteistoimintaan. Parhaimmillaan asiat opitaan ennakoimaan, kriittiset indikaattorit tunnistamaan ja varhainen tuki järjestämään jo ennen kuin tilanne on kriisiytynyt.

Pahimmillaan kriisi johtaa entistä voimakkaampaan eriarvoistumiseen ja pandemiankin jälkeiseen sosiaaliseen eristäytymiseen. Me kasvamme ihmisinä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Jos vuorovaikutus on vähäistä ja tapahtuu vain digitaalisten väylien kautta, on suuri vaara, että tämä yksin jäämisen kokemus heijastelee pitkälle tulevaisuuteen erilaisina pahoinvoinnin oireina. Nuorilla on kova kaipuu kohtaamiseen, yhteisöllisyyteen, vertaistukeen, ajatusten ja kokemusta jakamiseen. Epävarmuuden keskellä on kova tarve kannattelulle, luottamukselle ja uskolle tulevaisuuteen.”

Niina Junttila, kasvatuspsykologian professori
Hanna Kommeri, kehittämispäällikkö, Maria Akatemia ry
Elina Rajaniemi, ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija, Maria Akatemia ry

Maria Akatemian Keijun varjo -toiminta tarjoaa apua ja tukea 15-28-vuotiaille nuorille naisille.