Tiedote 17.3.2017

Tyttöjen väkivaltaisuus on edelleen tabu 100-vuotiaassa Suomessa

Sunnuntaina 19.3. vietetään tasa-arvon ja Minna Canthin päivää. Satavuotinen itsenäinen Suomi tarvitsee edelleen konkreettisia tekoja tasa-arvon puolesta ja sukupuoliin liittyvien asenteiden ja rajaaitojen murtamiseksi. Maria Akatemian Keijun varjo -hanke tahtoo kiinnittää huomiota erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten pahoinvointiin ja kiellettyihin tunteisiin.

Yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa toteutettavan Keijun varjo -hankkeen (STEA 2016—2018) kohderyhmänä ovat 15—28-vuotiaat tytöt ja nuoret naiset sekä heidän parissaan työskentelevät asiantuntijat ja ammattilaiset. Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja ja tukea kehittymistä aikuisuuteen alueellista vertais- ja yksilötoimintaa sekä koulutus- ja vaikutustyötä hyödyntäen.

Keijun varjo on osa Suomi 100 -juhlavuoteen kuuluvaa 100 tasa-arvotekoa -hanketta. Hanketyötä tehdään sukupuolierityisestä lähtökohdasta käsin; millaista on olla tyttö satavuotiaassa Suomessa. Keijun varjossa huomioidaan naiseksi kasvamisen erityiskysymykset ja kipukohdat. Naisten ja tyttöjen väkivaltaisuus on edelleen tabu yhdessä maailman tasa-arvoisimmistakin maista, sillä perinteiseen tyttökuvaan ei liitetä väkivaltaisia ja aggressiivisia tunteita ja tekoja. Tämä hankaloittaa avun hakemista ja saamista.

Tasa-arvoisessa Suomessa on annettava myös tytöille tilaa tuntea negatiivisiakin tunteita, jotta niitä voidaan tunnistaa ja ymmärtää. Keijun varjo auttaa tyttöjä käsittelemään hankaliksi ja jopa kielletyiksi koettuja tunteita sekä kehittämään heidän vuorovaikutustaitojaan ja tunneilmaisuaan. Ennaltaehkäisevällä työllä pyritään katkaisemaan sukupolvelta toiselle siirtyvä väkivaltaisen käyttäytymisen kierre.